Presidentti Kim Il Sung – Lyhyt elämäkerta

Presidentti Kim Il Sung syntyi köyhään talonpoikaisperheeseen Mangyongdaessa, Pjongjangin lähellä 15. huhtikuuta 1912. Hänen koko perheensä ja sukunsa olivat vallankumouksellisia, jotka syvästi vastustivat japanilaisten siirtomaaisännyyttä Koreassa ja korostivat oman kansan voimaan luottamista maan tulevaisuutta rakennettaessa. Nämä jo kapalossa saadut arvot viitoittivat Kim Il Sungin työtä läpi koko hänen elämänsä.

Vuonna 1926, vasta 14-vuotiaana Kim Il Sung perusti muiden nuorten kanssa Alas imperialismi -liiton, joka oli ensimmäinen kommunistinen vallankumouksellinen liike Koreassa. Tätä liittoa seurasi pian Kommunistinen nuorisoliitto vuonna 1927.

Kim Il Sungin Alas imperialismi -liitto ja muut hänen perustamansa maanalaiset järjestöt keräsivät varsin pian laajat, edistykselliset joukot ympärilleen ja hän alkoi organisoida japanilaisvastaista taistelua. Vuonna 1929 japanilaiset sotapoliisit pidättivät Kim Il Sungin, kiduttivat häntä ja sulkivat hänet vuodeksi Kirinin aluevankilaan syytettynä vallankumouksellisen, siirtomaavastaisen liikkeen johtamisesta.

1930-luvun alussa japanilaiset kiristivät otettaan siirtomaistaan. Kim Il Sung oli jo tuolloin kohonnut tunnetuksi hahmoksi japanilaisvastaisissa piireissä. Hän perustikin huhtikuussa 1932 Korean kansan vallankumousarmeijan (KKVA), ensimmäisen vallankumouksellisen aseellisen voiman Koreassa. Seuraavien 15 vuoden aikana tämä armeija taisteli japanilaisia vastaan sissitaktiikkaa hyväksikäyttäen, käyttäen Korean laajoja metsiä ja vuoristoja keskuksinaan sekä selviytyen tavallisten korealaisten antaman tuen turvin.

Tämän partisaanitaistelun aikana Kim Il Sung myös kehitti yhdessä sotilaidensa kanssa Juche-aatteen, joka pohjautui marxismi-leninismin tieteelliseen filosofiaan yhdistettynä korealaisiin erityisolosuhteisiin. Kim Il Sungin johtama japanilaisvastainen taistelu keräsikin ympärilleen kaikki sellaiset, joita yhdisti syvä viha siirtomaavaltaa ja sen mukanaan tuomaa ihmisoikeuksien silmitöntä polkemista ja kurjuutta vastaan.

Korean kansallinen vapautus toteutui 15. elokuuta 1945, jolloin Kim Il Sungin johtama vallankumousarmeija ajoi japanilaiset pois Koreasta. Korealaiset ryhtyivät innokkaasti työhön uuden, demokraattisen Korean rakentamiseksi vahvan vapauden hengen siivittämänä. Vapautuksen jälkeen edistykselliset järjestöt perustivat Korean työväenpuolueen 10. lokakuuta 1945. Kim Il Sungista tuli pian Korean väliaikaishallinnon pääministeri.

Kim Il Sung perusti Korean demokraattisen kansantasavallan (KDKT) syyskuussa 1948. Näin hän toteutti Korealaisten toiveen riippumattomasta ja itsenäisestä valtiosta.

Kesäkuussa 1950 syttynyt ja kaiken kaikkiaan kolme vuotta kestänyt Korean sota tuhosi pahoin KDKT:n infrastruktuurin ja talouden. Amerikkalaiset pommittivat käytännössä koko maan raunioiksi tappaen samalla miljoonia korealaisia sotilaita ja siviilejä. KDKT kuitenkin pystyi säilyttämään itsenäisyytensä ja demokraattisen järjestelmänsä, sillä amerikkalaiset eivät lopulta onnistuneet miehittämään Korean pohjoisosaa.

Kim Il Sungin ja Korean työväenpuolueen johdolla maa jälleenrakennettiin ennätysajassa. Hän johti henkilökohtaisesti rakennustyötä ja maatalouden osuustoiminnallistamista useilla alueilla korostaen riippumattomuuden ja omavaraisuuden linjaa kaikilla kansantalouden aloilla. Kim Il Sungin johdolla harjoitetun politiikan ansiosta KDKT nousikin 1960-luvulle tultaessa Aasian nopeimmin kasvavaksi taloudeksi ja lukuisat itsenäisyyden tielle lähteneet entiset siirtomaat kolmannesta maailmasta hakivat kilvan neuvoja omien maidensa rakennustyölle. Juche-aatteen teorian ja linjan innoittamina Kim Il Sungin Juche-aate sai laajaa vastakaikua myös ei-sosialistisissa, sitoutumattomissa maissa.

1960-loppupuolelta eteenpäin, Vietnamin sodan saattelemana USA:n painostus KDKT:aa kohtaan kasvoi huomattavasti. Kim Il Sungin peräänantamattomuuden ansiosta korealaiset kuitenkin onnistuivat säilyttämään itsenäisyytensä ja jatkamaan valitsemallaan linjalla. 1972 Kim Il Sung valittiin maansa presidentiksi. Tätä virkaa hän hoiti kuolemaansa asti.

1980-luvulle tultaessa korealaiset olivat jo tehneet maastaan varsin vauraan sosialistisen maan, jossa oli ilmainen koulutus, terveydenhoito ja asuminen sekä mahdollisuus toteuttaa itseään ja elää riippumattomasti. Tästä korealaiset yhä edelleen kiittävät Kim Il Sungia.

Kim Il Sung korosti koko ikänsä, että ihminen voi halutessaan tehdä mitä suurimpia saavutuksia, kunhan hän saa elää kollektiivissa, jossa ei ole sortoa, luokkaeroja tai kehitystä estäviä taantumuksellisia tapoja.

Kim Il Sung myös teki kovasti työtä Koreoiden riippumattoman ja rauhanomaisen jälleenyhdistämisen eteen. Hänen kymmenkohtainen ohjelmansa Korean niemimaan jälleenyhdistämiseksi onkin saanut laajan hyväksynnän ympäri maailmaa.

Elämänsä aikana presidentti Kim Il Sung vastaanotti runsaasti tunnustuksia, arvonimiä ja kunniakansalaisuuksia lähes kaikista maailman maista ja vastaanotti kymmeniätuhansia ulkomaalaisia vieraita ja valtuuskuntia samoin käytännössä kaikista maailman maista.

Hän tapasi usein myös suomalaisia vieraita ja arvosti mm. 1982 eräässä puheessaan kovasti presidentti Kekkosen ajamaa ideaa ydinaseettomasta pohjolasta sekä Suomen tuesta itsenäisyytensä puolesta kamppaileville maille ja kansoille.

Presidentti Kim Il Sung kuoli yllättäen heinäkuun 8. päivänä vuonna 1994. Yhä edelleen korealaiset pitävät häntä maan isänä, jonka johdolla maa pääsi pois vuosisatojen pimeästä ajasta ja jonka johdolla maa rakennettiin käytännöllisesti katsoen tuhkasta. Korean työväenpuolueen nykyisen pääsihteerin Kim Jong Ilin johdolla KDKT kulkee edelleen Kim Il Sungin asettamien suuntaviivojen mukaisesti.

Jätä kommentti